Hei!

Taffinelli's Kennel RanskanbulldogitOlen hyvin eläinrakas ja perheeseemme on aina kuulunut koiria - lapsuudessani kiinanpalatsikoiria ja minun hartaista toiveista johtuen myös dobermanni uros, jonka kanssa harrastin tokoilua. Omaan kotiimme hankittiin dobermanni narttu, Dobboks Biamadonna, jonka kanssa harrastin näyttelyitä, tokoilua ja vähän hakuakin.

Ensimmäinen ranskanbulldoggimme Noble Ally Truly Yours 'Lulu' muutti meille syyskuun lopulla v. 2006 ja siitä lähtien olen ollut aivan hurahtanut tähän ihanaan ja persoonalliseen rotuun!

Muutaman vuoden rodun harkinta ja vertailu dobermannien jälkeen siis kannatti ja tämä rotu sopii meille täydellisesti: ovat kaikissa kodin arkitouhuissa sujuvasti mukana, jääräpäisyydessään sopivan haasteellisia ja lähtevät myös innoissaan pitkille metsälenkeille. Koirat ovat laumaeläimiä ja tarvitsevat laumanjohtajan - tämä pätee myös ranskanbulldoggeihin. Nämä ovat suuria koiria pienessä koossa ;)

Kasvattajakurssin suoritin kesällä 2008 ja ensimmäinen pentueeni syntyi vuoden 2008 lopulla. Kasvatan ranskanbulldoggeja pienimuotoisesti kotikennelissämme, jossa kaikki koiramme ovat täysivaltaisia perheenjäseniämme. Pentuja siis harvoin tarjolla tarkoin harkituista yhdistelmistä eläinrakkaisiin ja vastuuntuntoisiin koteihin. Olen Suomen Kennelliiton, Suomen Ranskanbulldogit  ry:n, Suomen Kääpiökoirat ry:n, Suomen Koirankasvattajat ry:n  ja Peimarin Koirat ry:n jäsen.
Vuonna 2018 sain Kennelliiton  Vuolasvirta palkinnon nro 1110. Suomen kennelliitto myöntää palkinnon korkeimpana huomionosoituksena ansioituneille kasvattajille. Palkintoa on jaettu vuodesta 1979 lähtien. Taffinelli's kennel on 4. ranskanbulldoggikennel, jolle palkinto on myönnetty.

Kuva: Kimmon Galleria.